Politiikka-sanaa käytetään erilaisissa yhteyksissä ja siihen liittyy monenlaisia mielikuvia. On henkilöstöpolitiikkaa, järjestöpolitiikkaa, koulutuspolitiikkaa jne. Monille sanalla on negatiivinen kaiku ja siihen liittyy mielikuvia oman edun tavoittelusta ja rumasta pelistä. Yksi käyttää sanaa lähes kirosanan omaisesti, toinen viittaa sillä neutraalisti mutta vain puolueiden toimintaan. Mielipiteitä on yhtä monta kuin ihmisiä. Itse olen lähtenyt siitä, että politiikka on yhteisten asioiden hoitamista ja eteenpäin viemistä, välttämättömyys. Minusta politiikka on myös aina tekijöidensä näköistä ja siksi on väliä, kuka sitä tekee.
Olen toiminut erinäisissä järjestöissä partiosta lähtien jo yli 15 vuotta. Minulle yleisesti tärkeitä periaatteita ovat oikeudenmukaisuus, yhdenvertaisuus ja rehellisyys. Sama pätee myös poliittiseen toimintaan. Asiat pitää miettiä ja linjanveto tehdä siten, että voi olla rehellinen sekä itselleen että muille ihmisille.
Toimiva joukkoliikenne – hyvä hengittää
Yhdenvertaisuus – oikeus olla oma itsensä
Terveydenhuolto – hyvinvoinnin perusta
Tiivis kaupunkirakenne – viheralueiden keskellä
Yhteistä hyvinvointia rakentamassa – kulttuurin keinoin